Asiakasyrityksemme kehittävät liiketoimintaansa esimiestyön, johtamisen ja asiakaspalvelun kautta

29.11.2013 09:00

Vuonna 2013 yritykset halusivat rakentaa kanssamme kannattavampaa liiketoimintaa monin eri keinoin. Jokaisella yrityksellä on oma tavoitteensa, lähtökohtansa ja toimintatapansa, ja Markkinointi-instituutissa meidän tehtävämme on etsiä yhdessä asiakkaan kanssa juuri kyseiselle organisaatiolle sopiva tapa kehittää toimintaa ja parantaa tulosta.

Tuloksellisimpia muutostarinoita palkitsemme vuosittain Tunnistettava muutos -kilpailussa. Kilpailun yrityssarjan finalistit ovat tänä vuonna keskittyneet rakentamaan entistä parempaa tulosta kehittämällä esimiestyötä, johtamista ja asiakaspalvelua.

Alla esittelyssä vuoden 2013 finalistien, Cocommsin, OPR-Vakuuden ja Rejlersin, valmennukset ja kilpailun raadin kommentit. Kilpailun voittaja palkitaan kutsuvierastilaisuudessa tammikuussa 2014.

Cocomms: Esimiestyön ja johtoryhmätyöskentelyn kehittämisohjelma

Cocommsin tavoitteena oli antaa johtaville esimiehille ja johtoryhmän jäsenille työkaluja kasvun johtamiseen ihmisten kautta. Koulutuksen aiheina oli mm. vuorovaikutteinen johtamisote ja oma johtajuus. Valmennuksen tuloksia seurattiin henkilöstötyytyväisyyskyselyllä sekä kehityskeskusteluissa. Nyt Cocommsin esimiehet kantavat aiempaa paremmin vastuunsa ja ottavat muutostilanteet haltuun. Henkilöstö on tyytyväisempi esimiesten työskentelyyn. Myös johtoryhmän rooli on selkeytynyt.

Raadin kommentti: Valmennuskokonaisuus on hieno panostus yrityksen kokoon nähden. Kasvun johtaminen ja uusien esimiesten kouluttaminen ovat tärkeitä kehittämiskohteita. Hienoa, että johto on laittanut itsensä likoon ja esimiehet ovat sitoutuneet muutokseen. Valmennuksesta välittyy hyvä fiilis, ja henkilöstön spontaanit kommentit kertovat, että tunnistettavaa muutosta on syntynyt.

OPR-Vakuus: Asiakaspalveluvalmennus

OPR-Vakuuden tavoitteena on erottua kilpailijoistaan palvelun laadulla, ja yritys on tehnyt päätöksen kansainvälistymisestä. Koulutuksella haluttiin yhtenäistää asiakaspalveluprosessia sekä parantaa asiakaskokemusta. Asiakaspalvelutiimi ja talouden, myynnin ja markkinoinnin henkilöstöä osallistui asiakasviestinnän valmennukseen sekä kielikoulutukseen. Koulutuksessa sovittiin myös jatkotoimenpiteet mm. asiakasviestinnän materiaalien yhdenmukaistamisesta.

Raadin kommentti: Asiakaspalveluun panostaminen on aina oikea ratkaisu. On tärkeää, että hyvä laatu halutaan varmistaa kaikissa tilanteissa. Kansainvälistyminen on tuomassa OPR-Vakuudelle uuden haasteen, joten on ollut otollinen aika luoda yhteiset käytännöt. Koulutus toi käyttöön konkreettisia, yhteisiä käytäntöjä. Pienelläkin täsmällisellä panostuksella voidaan saada paljon tulosta aikaiseksi.

Rejlers: Vuorovaikutteinen johtamisote

Rejlers halusi tukea esimiehiä heidän kasvussaan hyviksi esimiehiksi, sillä se uskoo, että yritys onnistuu, kun sen työntekijät onnistuvat. Valmennuksessa keskityttiin siihen, miten johtajuus näkyy arjessa. Esimiehet saivat käytännön työkaluja ja oppivat vuorovaikutuksesta. Koulutus suunniteltiin alkukyselyn perusteella ja tuloksia todennettiin vuorovaikutteisen johtamisotteen kyselyllä. Henkilöstötutkimus osoitti, että ihmiset ovat tyytyväisempiä.

Raadin kommentti: Kehitystyö on suoraan liiketoiminnan ytimessä. Muutosta mitattiin prosessin eri vaiheissa, ja myös jatkokehitystarpeet on tunnistettu. Rejlers saa erityismaininnan siitä, että valmennuksessa kehitystä tehdään ensin ylhäältä alas ja sitten takaisin ylös: esimiesten koulutus muutti myös johtoryhmää. Valmennuskokonaisuudesta kuvastuu nöyryys ja oivallus, että kehittämistä täytyy tehdä matkan varrella.

Viime vuonna Tunnistettava muutos -kilpailun yrityssarjassa palkittiin Huoneistokeskus, joka järjesti myyntineuvottelijoilleen räätälöidyn Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon. Muiden asiakkaidemme muutostarinoita voit lukea täältä.

HR tukee nyt muutosta ja resursoi selviytymistaistelua

HR-päättäjille tehdyn kyselyn mukaan organisaatioiden tärkeimpiä kehityshankkeita tulevalle puolelletoista vuodelle ovat esimiestyön kehittäminen ja HR:n tuki muutosjohtamiseen. Tärkeimmiksi HR:n tavoitteiksi nähdään organisaation suorituskyvyn tehostaminen ja muutoshankkeiden läpivieminen. (HR-johdon tulevat kehityshankkeet -tutkimus 2014.)

Mitä tutkimuksen tulokset kertovat tämän hetken työelämän ilmiöistä ja tilanteista, joissa organisaatiot elävät?

Lue koko juttu

Paljonko aikuisopiskelu vie aikaa?

Työn ohessa opiskeltavien koulutusten etu on juuri se, että ne on suunniteltu oman päivätyön ohessa suoritettavaksi. Aikataulut joustavat yksilöllisesti, ja ajankäyttö riippuu oikeastaan enimmäkseen sinusta itsestäsi.

Osa opiskelijoista suhtautuu opiskeluun tavoitteellisesti ja intohimoisesti, jolloin he käyttävät siihen jopa useita iltoja viikossa. Osa saman koulutuksen suorittavista puolestaan haluaa edetä rivakasti, jolloin he tekevät samat harjoitukset vain muutamassa tunnissa.

Lue koko juttu

 


Tiesitkö, että koulutus
on ratkaisu monenlaisiin
liiketoiminnan haasteisiin?

www.markinst.fi

94 %

SUOSITTELEE
KOULUTUSTAMME

Asiakaskysely 2014

UUSIMMAT BLOGGAUKSET
Marjo Silvo:
Joka toinen suomalainen on asiantuntija
Oskari Vesterinen:
Asiakaskokemus ei pääty ulko-ovelle
Timo Soikkeli:
Myyjä, älä ole ostamisen esteenä
Mauri Halonen:
Tehokas kannustinjärjestelmä palkitsee asiakaskokemuksesta